Geoff Tate
Lauantaiaamuna 10.7.2004 Cheap-Ass Concert Promotions suuntasi kolmannelle konserttimatkalleen Ruotsiin. Tällä kertaa matkan kohteena oli alle kahden viikon varoitusajalla keksitty Seattlen mennyt suuruus Queensr˙che, joka on Suomeen asti vaivautunut vain joulukuussa 1986 Bon Jovin ja lokakuussa 1988 Metallican lämmittelijänä. Kyseessä oli orkesterin Euroopan kiertueen viimeinen keikka.
Juna kohti Suomen Turkua lähti Helsingistä minimimiehityksellä iloiseen aikaan klo 5.46. Seurue kasvoi Espoon keskuksessa klo 6.06 kolminkertaiseksi. Aikaisen lauantain vuoksi oli jouduttu päätymään erilaisiin matkustus- ja majoitusvaihtoehtoihin julkisen liikenteen oltua poissuljettu vaihtoehto ajankohdan vuoksi. Väsyneet jutut saatiin liikkeelle heti mallikkaasti junan pysähdyttyä Karjaalla ja konduktöörin kuuluttaessa uusia matkustajia. Karjaa, lehmiä, hevosia?
Turun asemalla miehitys täydentyi täyteen neljän hengen mittaansa ennen satamaan saapumista. Terminaalissa ihastusta herättivät Siljan uudet hienot viivakoodilla toimivat high-tech -turvaportit. Laivaan pääsyä odotellessa ravintolatilassa ilmeisesti jotain jo nauttinut mieshenkilö muisti opastaa, että laiva ei sitten pysähdy Ruisrockissa, ja että risteilyn hintaan kannattaa aina lisätä nolla perään muiden kulujen vuoksi.
Laivaksi oli tällä kertaa valikoitunut Silja Festival, Viking Linen jätettyä vastaamatta omiin tilauspuhelimiinsa. Kun lopulta laivaan päästiin takertuivat turvamiehet ovella ilmeisesti terroristeilta näyttäneisiin seurueen pitkähiuksisiin ja mustiin pukeutuneisiin jäseniin ja kysyivät sekavalla kielellä minne matka. Olisikohan laivalla päässyt muuallekin kuin Tukholmaan...
Hytissä purettiin välittömästi matkatarpeet, eli kaksi kannettavaa tietokonetta ja kaksi iPodia. Valitettavasti mukana ei ollut kunnollisia kaiuttimia, joten Operation:Mindcrimen singalong-esityksen taustana oli tyytyminen iBookin vaatimattomiin kaiuttimiin. Pikaisen laivaan tutustumisen aikana tuli noteerattua monien matkustajien hyvin pieni koko ja nuori ikä. Erityinen kunniamaininta on annettava laivalle sattuneelle ilmeisesti parillekin eri ikäluokan venäläiselle nuorten jalkapallojoukkueelle. Samalla ajettiin jo perinteeksi muodostunut Hydro Thunder -kilpailu. Todellinen saavutus oli kuitenkin Daytona USA:n mahdollisesti liian rajusta ajotyylistä johtunut kaatuminen kesken pelin.
Tunnin päivänokosten jälkeen vuorossa oli ruokailu. Kunnon pihville ei tietenkään mikään vedä vertoja, joten valinta oli varsin selvä. Lopulta annoksen koko jäi kuitenkin pettymykseksi 22.50 euron hintaansa nähden. Ja Cheap-Assin perinteitä kunnioittaen pihvilasku ei mennyt täysin putkeen, "sampanja"lasi veloitettiin väärältä henkilöltä. Ruokailun jälkeen olikin oiva hetki ottaa jälleen pienet nokoset ennen illan koitosta.
Levon jälkeen oli maihinnousun aika. Pitkänäköisesti oli jo hyvissä ajoin etukäteen päätetty jättää kaiken viihteen sisältävät reput turvaan terminaalin säilytyslokerikkoihin ennen keikkapaikalle siirtymistä. Tämä osoittautui myöhemmin virheeksi. Ainoa järkevä matkaväline keikkapaikalle oli taksi, sillä aikaa oli vain kolme varttia ja matkaa kymmenkunta kilometriä. Matkalla ihmeteltiin Tukholmassa olevia pitkiä, komeita ja selvästi erittäin käytännöllisiä maan alla kulkevia tienpätkiä.
Klubben sijaitsee pitkän kivenheiton päässä Globenista. Väenpaljoudesta ja Queensr˙che-paidoista on vaikea erehtyä, joten sisäänkäynti löytyi hyvin helposti. Keikkapaikkana Klubben oli jopa yllättävänkin pieni, jostain Nosturin ja Tavastian kokoluokasta, kapasiteettia siis arviolta vajaa tuhat. Sisätilat muistuttavat parvekkeineen Nosturia, mutta lava on pienempi. Hyvä paikka sijoittumiselle löytyi luonnollisesti aivan edestä.
Lämmittelyaktina toiminut ruotsalainen Zan Clan aloitti noin klo 20.15 paikallista aikaa. Yhtyeen musiikissa ei sinänsä mitään vikaa ollut, keskiketterää 80-lukulaista hard rockia, mutta sedät olivat 15-20 vuotta liian myöhässä. Erityisesti rumpalin ja keski-ikäiseltä naiselta näyttäneen mieslaulajan ulkoiset olemukset olivat tiukasti 80-luvulla.
Joskus tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana iltayhdeksän jälkeen valot pimenivät uudestaan, ja homma alkoi rullata.
Geoff Tate - laulu, koskettimet
Michael Wilton - kitara
Mike Stone - kitara
Eddie Jackson - basso
Scott Rockenfield - rummut, samplet
|
Geoff Tate |
|---|
Toki oli pettymys, että Operation:Mindcrimea, tuota historian hienointa levyä, kuultiin "vain" kuusi kappaletta, kun yhdeksän kappaleen mitassa sitä oli soitettu vielä edellisen viikon tiistaina Pariisissa, ja lähes kokonaisuudessaan kymmenen kappaleen voimin usealla aiemmalla Euroopan keikalla. Sittemmin tosin Suite Sister Maryssa osuutensa ihan paikan päällä laulanut Pamela Moore oli lähtenyt kotiin, ja Mindcrimen osuus setissä samalla vähentynyt. Tästäkin huolimatta käytännössä kolmen viimeisen levyn kappaleita lukuunottamatta koko setti oli erinomaista meininkiä. Vaikka viimeisin levy Tribe tarjoaa pari edellisiä levyjä paljonkin kelvollisempaa palaa, oli valitettavasti keikkaedustuksessa mukana vaatimattomampia kappalevalintoja. No, ajallisesti Mindcrimea soi sentään enemmän kuin kolmea viimeisintä levyä yhteensä. Vuoden 1991 kaltainen koko levyn kattava Operation:Livecrimelle ikuistettu Mindcrime-spektaakkeli jäi vielä kuitenkin haaveisiin.
Setin rytmitys oli hiukan pielessä. On aivan selvää, että yleisö riehaantuu eniten vanhemmasta materiaalista. Alkupuolella kuitenkin vuoroteltiin uuden ja vanhan materiaalin välillä, joten tunnelma aaltoili samaan tahtiin. Loppupuoli olikin sitten melkoista tykitystä, ja itse setti sekä encoret eivät paljon paremmin olisi voineet loppua.
Hengeltään hyvin yhteen sopiva biisipari NM156/Screaming In Digital oli komeaa kuultavaa, ja saikin yleisöstä aikaan ensimmäiset massiiviset primitiivireaktiot. Yhtyeen suurimman hittilevyn Empiren materiaali taittuu nykyään kautta linjan livenä erinomaisesti, kuten Live Evolution -livelättykin osoittaa, ja levy olikin setissä vahvasti edustettuna. Ja luonnollisesti Mindcrimen materiaalin näkeminen livenä lähenteli nirvanaa. Tietysti on oltava jossain määrin pettynyt Promised Landin totaaliseen puuttumiseen settiedustuksesta, mutta joillakin keikoilla soinut I Am I/Damaged -pari oli lähes aina korvannut NM156/SID-osuuden...
Geoff Tate on ilman muuta yksi kovimmista metallilaulajista koskaan. Oli kerrassaan mahtavaa nähdä legenda kovassa vedossa. On miehen ylärekisteri nykyään melkoisen kireä ja osa vanhemmista laulumelodioista on sovitettu jo vuosikymmen sitten hiukan alemmas, mutta vaikkapa Take Hold Of The Flamen korkeimpia kohtia ei kuulla millään 90-luvunkaan konserttitaltioinnilla niin lähelle alkuperäistä laulettuna kuin Tukholmassa kuultiin. Mutta maneerit eivät ole vuosien varrella paljon muuttuneet. Vaatetus vaihtuu useampaan kertaan keikan aikana, ja hiki virtaa useamman pyyhkeen edestä. Mukavat lisäaplodit irtosivat legendaarisen BASTARD-farkkutakin modernimmalla versiolla, jossa herra G. W. Bushin kuva on varustettuna suurella LIAR-tekstillä.
 Mike Stone |
|---|
Eddie Jackson on hankkinut parin viime vuoden aikana viidennen kielen bassoonsa. Scott Rockenfield ei voisi paljon tavallisemmalta kaverilta enää näyttää lyhyen tukkansa ja kevyen partansa kanssa. Michael Wilton soitti sooloista lähes järjestään alkuperäisille äänityksille hyvin uskolliset versiot, ja hyvä niin.
Vuonna 1998 yhtyeestä lähtenyttä, mutta sittemmin Triben studiosessioissa vieraillutta toista kitaristia Chris DeGarmoa tuli odotetusti ikävä. Nykyinen korvaaja, vahvasti tatuoitu ja enemmänkin joltain punkkarilta näyttävä Mike Stone ei oikein tuntunut imagoltaan sopivan joukkoon, vaikka soitto sujuukin. Tyypilliseen korvaajatyyliin Stone ei soita kappaleiden alkuperäisiä sooloja kuten DeGarmo keikoilla aina teki, vaan laittelee omiaan. Se käy välillä häiritsemään, sillä suuri osa Queensr˙chen sooloista on ollut aina hyvin melodisia, ja materiaalin osaisi ulkoa unissaankin.
Soundipuoli herätti pientä arvostelua puuroisuudestaan, mutta kaikki eivät siinä mitään vikaa kuulleet. Paitsi Jet City Womanin aikana, jolloin osa PA:sta vaimeni kahteen otteeseen.
Tulipa taltioitua digikameran hienoa videotallennusta hyväksikäyttäen pieni tarpeeksi huonolaatuinen bootleg-pätkäkin.
Keikan päätyttyä upotettiin vielä matkakassaa pariin Mindcrime-logolla varustettuun kiertuepaitaan.
Miehekäs päätös oli suorittaa paluumatka Siljan terminaalille kävellen öisen Tukholman halki, matkaa se mainittu kymmenkunta kilometriä. Yksi ensimmäisistä etapeista oli pari vuotta aiemminkin testattu snägäri, ja sen hampurilainen 200 gramman pihvillä. Alle viiden euron hinnallaankin se täytti yhtä hyvin kuin eräät yli kahdenkympin härkäleikkeet. Tällaiset hampurilaiset tuntuvat muuten olevan Ruotsin nakkikioskien valikoimassa enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Ehkäpä niitä lehmiä saa jostain tukusta valmiiksi sopivan kokoisina paloina?
 Turbokarjaa |
|---|
Södermalm tuntui olevan Tukholman yöelämän keskus. Noin yhden korttelin matkalla väkimäärä kasvoi yhtäkkiä olemattomasta tungokseksi, ja muutaman korttelin kuluttua väheni lähes yhtä nopeasti. Mikä logiikka siinä muuten on, kun baarin ikäraja on miehille 20 ja naisille vain 19, mutta Ruotsissa tarjoiluikäraja on kuitenkin 20? Toinen erikoisuus oli Tukholman taksikulttuuri. Taksien ollessa vapautettuja niiden määrä asukaslukuun nähden on moninkertainen Suomen kaupunkeihin verrattuna, ja sen huomasi. Kolmelta-neljältä eri firmalta yhteensä kymmenkunta taksia seisomassa samoissa liikennevaloissa ei ole kovin tavanomainen näky Suomessa.
Pari vuotta aiemmin hauskan episodin laskusekoiluillaan järjestänyt pihvipaikka oli muuten kadonnut katukuvasta. Noinkohan ilmaiseksi saadut pihvit ajoivat paikan konkurssiin.
Karjaa näkyi hieman yllättäen myös Tukholman katukuvassa, mikä aiheutti loputtomasti huonoja vitsejä. Matkan varrelta täydennettiin vielä juotavia 7/11:stä, ja saatiinpa sitten ostettua se pakollinen Lifekin. Lifejen hinnat ovat muuten pudonneet parin vuoden takaisesta kokonaisen neljänneksen. Lopulta perillä Siljan terminaalissa oltiin hieman ennen kello kaksi yöllä paikallista aikaa. Ja matkan pakollinen tappio alkoi kulminoitua.
Tässä vaiheessa paljastui aiemmin tehty virhe. Siljan Tukholman terminaali on yöllä kiinni, auki vain noin klo 7-21 paikallista aikaa. Ja terminaalin alueen porttikin aukeaa vasta viideltä. Ja kaikki yöksi suunniteltu viihde, mukaanlukien molemmat läppärit ja iPodit, olivat terminaalin lokerikossa. Ja kukaan ei ollut noteerannut terminaalin sisäpuolella missään mainintaa asiasta. Vaihtoehdot olivat vähissä, ja aikaa oli kulutettava viisi tuntia. Terminaalin liian syrjäinen sijainti ja keikkaseisomisen ja kävelyn jäljiltä väsyneet jalat rajoittivat muualle siirtymistä, eikä kovin moni paikka olisikaan auki kahden-kolmen jälkeen. Jälkiviisaana pystyi tietysti toteamaan, että Klubbenissa oli maksullinen narikka, johon olisi saattanut uskaltaa jättää aateekoon, mutta tähän ei tietenkään voinut etukäteen luottaa.
Lähiympäristössä notkuessa oli hyvää aikaa pohtia terminaalin aukioloaikoja. Loogisin johtopäätös oli, että terminaalin järjestelyt on tehty vain vittuilun vuoksi. Terminaalialueen sisäänkäynti on juuri toisella puolella kuin kaikki muu koko kaupungissa, ja kiertomatkaa toki riittää. Terminaalialueelle kyllä pääsi sisälle jo viideltä, mutta siitä ei ollut mitään iloa, koska itse terminaali aukeaa vasta myöhemmin. Eikä terminaalialueella ole mitään muuta kuin parkkipaikkaa, ei edes penkkejä, joten koko alueen avaamisen pointti jäi hieman hämäräksi.
Aikaa kulutettiin bussipysäkin penkillä, hotellin nurkalla pöydän ääressä, ja hotellin seinustalla toisen pöydän ääressä. Myöhemmin oli virkistävää vaihtelua siirtyä terminaalin asfalttipihalle seisoskelemaan. Onneksi sentään aika ajoin satoi. Erityisellä lämmöllä muistellaan kuitenkin hotellin erästä seinustaa, jolla seinästä puhalsi lämmintä ilmaa. Paikan heikompana puolena siinä ei ollut penkkejä tai sateensuojaa. Aikaa kulutettiin myös pelaamalla bändipeliä, jossa kukin heittää vuorollaan bändin, jonka nimi alkaa kirjaimella johon edellisen mainitun bändin nimi loppui. Leikki loppui tylysti Yön mainintaan.
Vahingonilo paras ilo, ja suurimpia riemun aiheita odotuksessa oli bussi, joka kärräsi terminaalin eteen lastillisen pissisluokan teinejä viiden jälkeen, ja jätti lapsoset tylysti ulos odottamaan terminaalin aukeamista. Teoria oli, että kyseessä olisi ollut rippileirillinen porukkaa erittäin humaltuneilla isosilla.
Lopulta terminaali avattiin yli puoli tuntia "etuajassa", ja tavarat saatiin ulos lokerikosta. Samalla päästiin myös kokeilemaan GPRS-nettiä ja hajoilemaan irkkiin. Sen kun olisi saanut yöksi käyttöön niin elämä olisi ollut aivan toisenlaista. Aamun ohjelmaan kuului myös helvetin jäätyminen, kun edellispäivän formulatulokset selvisivät. Onneksi lopulta tuli myös se pakollinen voitto. Yhtään halvinta mahdollista hyttiä ei ollut vapaana, vaikka sellainen oli varattu ja maksettu, joten tyytyminen oli ylemmiltä kansilta löytyneeseen parempaan hyttiin, josta löytyi jopa televisio.
Silja Europalle nousua jonottaessa ihmettelyn aihe oli, miten joko hienot viivakoodiportit ovat rikki, tai sitten ihmiset liian yksinkertaisia niiden käyttämiseen. Oman siirtymisen sujuvuus kallisti näkemystä vahvasti jälkimmäisen kannalle. Hytissä kului hetki ihasteluun, miten televisiokuvassa yhdistyi sekä digitaalisen että analogisen television huonot puolet, eli diginä laivalle vastaanotetun signaalin aikamoinen pätkiminen, ja laivan sisäisen jakelun käsittämättömän voimakkaat analogiset häiriöt. Päällimmäisenä mielessä oli kuitenkin mittava lepo yön valvomisen jälkeen.
Alunperin suunnitelma oli katsella hissukseen autoja ajamassa ympyrää ja sen jälkeen suunnistaa syömään, mutta väsymys oli voitolla. Televisio kyllä oli auki kilpailun ajan, mutta muistikuvissa on aukkoja. Hytistä ei kuitenkaan Tax Freetä kummempaan kukaan enää jaksanut ennen Turkuun saapumista, ja enemmän keskityttiinkin ihastelemaan DVD:ltä Queensr˙chen 80-luvun alkupuolen kampauksia, sekä Pamela Moorea ja Heather Findlayta.
Turusta paluumatka suoritettiin käänteisellä metodilla lauantaiaamuun verrattuna, viimeisen matkalaisen ollessa perillä (Oulussa) vasta seuraavana aamuna. Siperia opettaa, ja yön koulimana tehtiin alustava päätös, että seuraavasta keikkamatkasta ei välttämättä enää tule kovin cheap-assia.